Metsätorpanmaa ry:n tiedote 20.8.17:
Metsän
hakkaaminen ilman avohakkuuta on antanut Kettusen perheelle Petäjävedellä
2-kertaiset myyntitulot 70 vuoden seuranta-ajalla !
Metsäretki Petäjäveden Urrianperälle perj. 25.8.17 kello
10-14. Ajo-ohje ja perusteellisempi
taustamateriaali löytyy osoitteesta: ”Arvometsä” eli www.kettunenarvo.blogspot.com
Kasvukaira on Arvo
Kettusella ahkerassa käytössä.
Petäjäveden Urrianperältä löytyy tarkasti tutkittu, mitattu
ja kirjattu (mm. puunmyynnit) 44 hehtaarin maatilan metsä, jonka historia
todistaa kiistatta sen, että luonnonmukaisilla hakkuumenetelmillä
metsänomistaja pääsee paljon parempaan taloudelliseen tulokseen kuin avohakkuulla
(+maanmuokkaus + uuden metsän viljely + taimikon hoito ja raivaus jne) ja
säästää samalla metsäluontoa ja vesistöjä.
Tätä metsää on hakattu - silloin kun omistajat ovat vain
onnistuneet metsävirkamiesten avohakkuu-vaatimukset kiertämään - harvennushakkuilla
suurinta, järeytynyttä päällyspuustoa (n. 15 vuoden välein) poistaen ja
vapauttamalla valmista alikasvustoa uudeksi metsäksi. Tuotto tulee siitä, että
metsässä kasvatetaan mahdollisimman paljon suoraan tukkipuuta, jonka hinta
2,5-3 – kertainen kuitupuuhun verrattuna (esim. mäntytukki vs. mäntykuitu viime
vuosina 54-58 e/m3 ja 18-19,50 e/m3). Samoin on vältetty avohakkuun jälkeinen 30
– 40 vuoden jakso, jolloin metsän tuotto on hyvin alhainen ja metsästä on vain
paljon työtä ja metsänomistaja käytännössä tuottaa ”talkoilla” harvennuksissaan
halpaa kuitua massateollisuudelle.
Tuotto ei tule kuitenkaan vain tukkipuun paremmalla
hinnalla, myös tämän metsän keskimääräinen kasvu 7m3/ha/vuosi on ollut parempi
kuin Petäjävedellä samoilla metsäpohjilla keskimäärin ja omistaja sanookin
hyötyneensä aikoinaan metsän pinta-alaverotuksesta, koska hänen hakkuutavallaan
metsä tuotti selvästi enemmän puuta kuin verottajan veroluokissa arvioitiin.
- Jos olisin hakannut kiltisti aukkoja, kuten muutkin,
olisin vieläkin veloissa, arvioi pari vuotta sitten eläköitynyt maanviljelijä
Arvo Kettunen, joka kasvatti lapsensa ja pärjäsi mukavasti pienellä 12 lehmän
karjatilallaan, koska hän sai metsästään naapureitaan paremmin tuloa. Tämä
”historiallinen” yhdistelmäelinkeino eli maa- ja metsätalous kohtuullisen
kokoisilla perhetiloilla olisi ollut Keski-Suomen maaseudun kannalta järkevää
eikä olisi tarvinnut tavoitella tänne huonosti sopivia (pienet peltopinta-alat)
suurtiloja ja erillistä suuren mittakaavan tehometsätaloutta.
Historiaa: evakot eivät halunneet
lähteä metsässään nollasta liikkeelle:
Sortavalan maalaiskunnasta tuli 1948 evakkoina Petäjävedelle
Johannes Kettunen (1905-80) perheineen. Johannes oli ”kova ukko”, joka ei
ottanut lakkia päästä metsävirkamiehen nähdessään, vaan uskoi, että käytännön
kokemuksella ja omilla arjen havainnoilla on sijansa metsänhoidossa.
Samoihin aikoihin sodan jälkeen Suomen metsätaloutta
lähdettiin muuttamaan väkisin avohakkuuseen ja metsänviljelyyn perustuvaksi. Se
iski erityisen rajusti pientilallisiin, joilla oli vähän, mutta taloutensa
kannalta elintärkeää metsää. Erityisen vaikeaksi tilanne kävi Kettusen
perheelle, jonka pika-asutustilan metsät oli ennen luovutusta ns.
aavistushakattu eli viety järeä puusto pois ja jätetty jättömetsä jäljelle.
Paikalliset metsävirkamiehet vaativat useassa kohteessa
kettusia raivaamaan tämän jättöpuuston pois ja istuttamaan tilalle uuden
metsän, lähtemään siis liikkeelle nollasta. Perusteluina käytettiin näihin
aikoihin ja pitkälle 80-luvulle asti ns. harsintajulkilausumaa,
jonka kuusi metsäammattilaista ilman kummempia tutkimuksia antoi 1948. Siinä tuomitaan
hakkuutapa, jossa metsää uusitaan valmiista luonnon alikasvoksesta. Tutkijoiden
mukaan ”meikäläiset kasvupaikat eivät ole niin hyviä, ilmasto ei niin suotuisa
eivätkä puulajit niin varjonkestäviä, sitkeähenkisiä ja toipumiskykyisiä” että
tällä tavalla toimien päästäisiin ”edes tyydyttäviin tuloksiin”.
Kettusten omat havainnot kertoivat kuitenkin aivan muuta:
puut olivatkin sitkeitä, hyvin varjovaiheen kestäviä ja erittäin toipumiskykyisiä!
Eräässä kohteessa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen neuvoja oli kädestä pitäen
näyttänyt jättöpuita, jotka olivat ranteen vahvuisia, mutta vuosilustojen
perusteella jo 80 -vuotiaita ja sanonut moneen kertaan, että nämä varjossa
kituneet puut eivät koskaan toivu, vesokaa pois ja istuttakaa uusi metsä.
Kettuset kuitenkin näkivät, miten puut alkoivat valoa ja tilaa saatuaan hurjan
kasvun ja jättivät vastoin määräyksiä tässäkin kohteessa suuren osan
”kitupuista” pystyyn. Kun tässä metsässä 27 vuotta myöhemmin 80-luvulla tehtiin
hakkuu, oli sinne tullut 200 m3/ha puusto ja kettuset saattoivat kysyä
viranomaisilta, että näyttäkää meille avohakkuu, johon viljelyn jälkeen tulee
alle 30 vuodessa sama puusato. Tämän jälkeen he vähitellen saivat harjoittaa
rauhassa omaa ”kettusmaista” harvennukseen perustuvaa metsätalouttaan.
Toki Arvo Kettunen on joutunut välillä tekemään aukkojakin,
esimerkkinä eräs kohde 1982 (istutus 1983), koska hän tarvitsi rahaa navetan
uusimiseen ja epäili, että järkevämpi yläharvennus olisi johtanut konfliktiin
viranomaisten kanssa ja mahdollisiin yksityismetsälain toimenpiteisiin (ns. metsänrauhoitus
=> hakkuukielto). 30 vuotta myöhemmin 2012 tästä avohakkauskohteesta
päästiin ensimmäisen kerran ”tienaamaan” eli siitä saatiin harvennuksessa
talven polttopuut ja vajaat 20 m3 kuitupuuta ja rahaa 640 euroa ns.
hankintakauppana. Tällaiset kokemukset ovat osoittaneet, että avohakkuu ei
kannata. Siinä joutuu vain kasvattamaan halpaa kuitua selluteollisuudelle!
Puut toipuvat kasvamaan,
kun saavat oman vuoronsa eli tilaa, valoaja ravinteita. Arvo
Kettunen näyttää tukkipuun tyven leikkauksesta, että ensimmäisen 100
vuoden aikana tämä kuusi on kasvanut isompienvarjossa vain 10 cm,
mutta vuoronsa saatuaan 60 vuodessa paisunut 2,1 m3:n
jättiläiseksi.
Puuston pohjapinta-ala on ollut
sokea mittari selluteollisuuden tarpeisiin!
Arvo Kettunen on hoitanut omia metsiään vuodesta 1958
alkaen, omistajana vuodesta 1976, ja tutkimustensa perusteella voi sanoa, että
yläharvennuksella hoidetut metsät ovat tuottaneet ainakin puolet paremmin kuin
pakolla uudistetut "tehometsät" Petäjävedellä keskimäärin. Tällä
hetkellä tilalta myydystä puusta 80% saadaan ulos hinnakkaana tukkina eikä
kuitupuuta kasvateta juuri muuten kuin tukkien latvuksissa. Yläharvennusta on
nyt päästy harjoittamaan noin puolessa tilan metsistä.
- Alussa 1947 metsissämme oli puuta 1619 m3 (yli 7 cm:n
puita) ja sieltä on otettu vuosikymmenien myötä puuta lähes 11 000 kuutiota ja
tälläkin hetkellä metsissäni on puuta n. 5000 m3. Näihin tuloksiin ei olisi
koskaan päästy avohakkuilla! Niissä kohteissa, joita olemme harventaneet
jatkuvasti, on metsän tuotto yli kaksinkertainen aukkoihin verrattuna.
Moni metsänomistaja tuntee vetoa ”kettusmaiseen” saha- ja
laatupuun kasvattamiseen, mutta taipuu samaan putkeen muiden kanssa eli tuottamaan
massateollisuudelle halpaa kuitupuuta: -
En tiedä, onko se ollut varsinainen tavoite, mutta siihen tullaan, kun
metsien käsittelyssä on pakko mennä alaharvennuksen (pienet pois) ja kasvatushakkuiden
kautta mahdollisimman yhtenäiseen metsikkörakenteeseen, ja lopussa odottaa
tietenkin aukko ja sen jälkeinen vuosikymmenien vajaatuottoinen jakso, hän
sanoo.
Arvometsästä myydään vain tukkia… (Kuva 2013)
Metsät on meillä pyritty pitämään mahdollisimman tiheinä
(mikä toki laadun kannalta on alkuvaiheessa perusteltuakin, jos jo ollaan
tasarakenteisessa metsässä, luonnonmukaisesti hakatussa metsässä laatupuu
syntyy alkuvaiheen hitaalla alikasvosvaiheella) ja tästä poikkeavat pakotettiin
ruotuun tiukoilla pohjapinta-alan
määräyksillä. Pohjapinta-ala on rinnankorkeudelta (130 cm) mitattujen
puiden paksuuden mukaisen ympyrän pinta-ala hehtaarilla.
- Pohjapinta-ala suosi tasarakenteisia metsiä, se oli kuin
tehty tehometsätalouden massan kasvatuksen tarpeisiin, sanoo Arvo Kettunen.
Vielä viisi vuotta sitten eräs joutsalainen pariskunta haastettiin oikeuteen ja
tuomittiin yksityismetsälain rikkomisesta perusteena puuston pohjapinta-ala,
vaikka heidän yläharvennettu, luonnonmukaisesti hakattu metsänsä tuotti puuta (kuutioita)
erittäin hyvin! Siellä vain oli tähän mielivaltaiseen tarkastelusapluunaan nähden
liian vähän puita!
- Jos halusi järeää tukkimetsää pohjapinta-alat tippuivat
helposti hoito-ohjeiden alle ja alettiin jo syyttää metsän vajaatuottoiseksi
saattamisesta - jopa ns. metsän hävittämisestä. Näitä rajoja on onneksi
reilusti tarkistettu ja lievennetty, mutta vieläkään eivät metsänhoitajat
ymmärrä, kuinka harvassa puita tarvitaan, että ne saavuttaisivat 2,5 mm
sädekasvun 7 m3 vuosikasvulla. Esim. 27 cm paksuja ja 20 m korkeita puita tarvitaan
vain 250 kpl/ha, jolloin puustopääomalle saa hyvän tuoton ja alle kasvaa uusi
metsä jo väkisin.
Arvo Kettunen on laatinut (Arvometsä-blogi) luonnonmukaisesta
hakkuusta kiinnostuneille valmiit taulukot, joiden avulla he voivat harventaa
metsiään niiden järeyttämiseksi niin, että pysytään pohjapinta-alojen
määräysten rajoissa. Hän itse harventaa metsiään niin, että puissa säilyy 2
mm:n sädekasvu (=4 mm:n läpimittakasvu) ja alle alkaa syntyä uuden metsän alkua
eli alikasvustoa. Tällä tahdilla metsään kertyy puuta 7 m3/ha vuodessa, mikä
riittää hänelle – vaikka enempäänkin olisi mahdollisuuksia riuskemmalla
harventamisella.
Tiedotteen laati ja
virheistä vastaa Luoma.
Jaakko Luoma Arvo Kettunen
040-752 9688
040-583 5484
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti