Tiedote 25.8.17 retkestä.





Metsätorpanmaa ry:n tiedote 20.8.17:


Metsän hakkaaminen ilman avohakkuuta on antanut Kettusen perheelle Petäjävedellä 2-kertaiset myyntitulot 70 vuoden seuranta-ajalla !


Metsäretki Petäjäveden Urrianperälle perj. 25.8.17 kello 10-14.  Ajo-ohje ja perusteellisempi taustamateriaali löytyy osoitteesta: ”Arvometsä” eli www.kettunenarvo.blogspot.com



 Kasvukaira on Arvo Kettusella ahkerassa käytössä.


Petäjäveden Urrianperältä löytyy tarkasti tutkittu, mitattu ja kirjattu (mm. puunmyynnit) 44 hehtaarin maatilan metsä, jonka historia todistaa kiistatta sen, että luonnonmukaisilla hakkuumenetelmillä metsänomistaja pääsee paljon parempaan taloudelliseen tulokseen kuin avohakkuulla (+maanmuokkaus + uuden metsän viljely + taimikon hoito ja raivaus jne) ja säästää samalla metsäluontoa ja vesistöjä.

Tätä metsää on hakattu - silloin kun omistajat ovat vain onnistuneet metsävirkamiesten avohakkuu-vaatimukset kiertämään - harvennushakkuilla suurinta, järeytynyttä päällyspuustoa (n. 15 vuoden välein) poistaen ja vapauttamalla valmista alikasvustoa uudeksi metsäksi. Tuotto tulee siitä, että metsässä kasvatetaan mahdollisimman paljon suoraan tukkipuuta, jonka hinta 2,5-3 – kertainen kuitupuuhun verrattuna (esim. mäntytukki vs. mäntykuitu viime vuosina 54-58 e/m3 ja 18-19,50 e/m3). Samoin on vältetty avohakkuun jälkeinen 30 – 40 vuoden jakso, jolloin metsän tuotto on hyvin alhainen ja metsästä on vain paljon työtä ja metsänomistaja käytännössä tuottaa ”talkoilla” harvennuksissaan halpaa kuitua massateollisuudelle.

Tuotto ei tule kuitenkaan vain tukkipuun paremmalla hinnalla, myös tämän metsän keskimääräinen kasvu 7m3/ha/vuosi on ollut parempi kuin Petäjävedellä samoilla metsäpohjilla keskimäärin ja omistaja sanookin hyötyneensä aikoinaan metsän pinta-alaverotuksesta, koska hänen hakkuutavallaan metsä tuotti selvästi enemmän puuta kuin verottajan veroluokissa arvioitiin.

- Jos olisin hakannut kiltisti aukkoja, kuten muutkin, olisin vieläkin veloissa, arvioi pari vuotta sitten eläköitynyt maanviljelijä Arvo Kettunen, joka kasvatti lapsensa ja pärjäsi mukavasti pienellä 12 lehmän karjatilallaan, koska hän sai metsästään naapureitaan paremmin tuloa. Tämä ”historiallinen” yhdistelmäelinkeino eli maa- ja metsätalous kohtuullisen kokoisilla perhetiloilla olisi ollut Keski-Suomen maaseudun kannalta järkevää eikä olisi tarvinnut tavoitella tänne huonosti sopivia (pienet peltopinta-alat) suurtiloja ja erillistä suuren mittakaavan tehometsätaloutta.


Historiaa: evakot eivät halunneet lähteä metsässään nollasta liikkeelle:


Sortavalan maalaiskunnasta tuli 1948 evakkoina Petäjävedelle Johannes Kettunen (1905-80) perheineen. Johannes oli ”kova ukko”, joka ei ottanut lakkia päästä metsävirkamiehen nähdessään, vaan uskoi, että käytännön kokemuksella ja omilla arjen havainnoilla on sijansa metsänhoidossa.
Samoihin aikoihin sodan jälkeen Suomen metsätaloutta lähdettiin muuttamaan väkisin avohakkuuseen ja metsänviljelyyn perustuvaksi. Se iski erityisen rajusti pientilallisiin, joilla oli vähän, mutta taloutensa kannalta elintärkeää metsää. Erityisen vaikeaksi tilanne kävi Kettusen perheelle, jonka pika-asutustilan metsät oli ennen luovutusta ns. aavistushakattu eli viety järeä puusto pois ja jätetty jättömetsä jäljelle.

Paikalliset metsävirkamiehet vaativat useassa kohteessa kettusia raivaamaan tämän jättöpuuston pois ja istuttamaan tilalle uuden metsän, lähtemään siis liikkeelle nollasta. Perusteluina käytettiin näihin aikoihin ja pitkälle 80-luvulle asti ns. harsintajulkilausumaa, jonka kuusi metsäammattilaista ilman kummempia tutkimuksia antoi 1948. Siinä tuomitaan hakkuutapa, jossa metsää uusitaan valmiista luonnon alikasvoksesta. Tutkijoiden mukaan ”meikäläiset kasvupaikat eivät ole niin hyviä, ilmasto ei niin suotuisa eivätkä puulajit niin varjonkestäviä, sitkeähenkisiä ja toipumiskykyisiä” että tällä tavalla toimien päästäisiin ”edes tyydyttäviin tuloksiin”.

Kettusten omat havainnot kertoivat kuitenkin aivan muuta: puut olivatkin sitkeitä, hyvin varjovaiheen kestäviä ja erittäin toipumiskykyisiä! Eräässä kohteessa paikallisen metsänhoitoyhdistyksen neuvoja oli kädestä pitäen näyttänyt jättöpuita, jotka olivat ranteen vahvuisia, mutta vuosilustojen perusteella jo 80 -vuotiaita ja sanonut moneen kertaan, että nämä varjossa kituneet puut eivät koskaan toivu, vesokaa pois ja istuttakaa uusi metsä. Kettuset kuitenkin näkivät, miten puut alkoivat valoa ja tilaa saatuaan hurjan kasvun ja jättivät vastoin määräyksiä tässäkin kohteessa suuren osan ”kitupuista” pystyyn. Kun tässä metsässä 27 vuotta myöhemmin 80-luvulla tehtiin hakkuu, oli sinne tullut 200 m3/ha puusto ja kettuset saattoivat kysyä viranomaisilta, että näyttäkää meille avohakkuu, johon viljelyn jälkeen tulee alle 30 vuodessa sama puusato. Tämän jälkeen he vähitellen saivat harjoittaa rauhassa omaa ”kettusmaista” harvennukseen perustuvaa metsätalouttaan.

Toki Arvo Kettunen on joutunut välillä tekemään aukkojakin, esimerkkinä eräs kohde 1982 (istutus 1983), koska hän tarvitsi rahaa navetan uusimiseen ja epäili, että järkevämpi yläharvennus olisi johtanut konfliktiin viranomaisten kanssa ja mahdollisiin yksityismetsälain toimenpiteisiin (ns. metsänrauhoitus => hakkuukielto). 30 vuotta myöhemmin 2012 tästä avohakkauskohteesta päästiin ensimmäisen kerran ”tienaamaan” eli siitä saatiin harvennuksessa talven polttopuut ja vajaat 20 m3 kuitupuuta ja rahaa 640 euroa ns. hankintakauppana. Tällaiset kokemukset ovat osoittaneet, että avohakkuu ei kannata. Siinä joutuu vain kasvattamaan halpaa kuitua selluteollisuudelle!



  Puut toipuvat kasvamaan, kun saavat oman vuoronsa eli tilaa, valoaja ravinteita. Arvo Kettunen näyttää tukkipuun tyven leikkauksesta, että ensimmäisen 100 vuoden aikana tämä kuusi on kasvanut isompienvarjossa vain 10 cm, mutta vuoronsa saatuaan 60 vuodessa paisunut 2,1 m3:n jättiläiseksi.



Puuston pohjapinta-ala on ollut sokea mittari selluteollisuuden tarpeisiin!


Arvo Kettunen on hoitanut omia metsiään vuodesta 1958 alkaen, omistajana vuodesta 1976, ja tutkimustensa perusteella voi sanoa, että yläharvennuksella hoidetut metsät ovat tuottaneet ainakin puolet paremmin kuin pakolla uudistetut "tehometsät" Petäjävedellä keskimäärin. Tällä hetkellä tilalta myydystä puusta 80% saadaan ulos hinnakkaana tukkina eikä kuitupuuta kasvateta juuri muuten kuin tukkien latvuksissa. Yläharvennusta on nyt päästy harjoittamaan noin puolessa tilan metsistä.

- Alussa 1947 metsissämme oli puuta 1619 m3 (yli 7 cm:n puita) ja sieltä on otettu vuosikymmenien myötä puuta lähes 11 000 kuutiota ja tälläkin hetkellä metsissäni on puuta n. 5000 m3. Näihin tuloksiin ei olisi koskaan päästy avohakkuilla! Niissä kohteissa, joita olemme harventaneet jatkuvasti, on metsän tuotto yli kaksinkertainen aukkoihin verrattuna.

Moni metsänomistaja tuntee vetoa ”kettusmaiseen” saha- ja laatupuun kasvattamiseen, mutta taipuu samaan putkeen muiden kanssa eli tuottamaan massateollisuudelle halpaa kuitupuuta: -  En tiedä, onko se ollut varsinainen tavoite, mutta siihen tullaan, kun metsien käsittelyssä on pakko mennä alaharvennuksen (pienet pois) ja kasvatushakkuiden kautta mahdollisimman yhtenäiseen metsikkörakenteeseen, ja lopussa odottaa tietenkin aukko ja sen jälkeinen vuosikymmenien vajaatuottoinen jakso, hän sanoo.

  Arvometsästä myydään vain tukkia… (Kuva 2013)


Metsät on meillä pyritty pitämään mahdollisimman tiheinä (mikä toki laadun kannalta on alkuvaiheessa perusteltuakin, jos jo ollaan tasarakenteisessa metsässä, luonnonmukaisesti hakatussa metsässä laatupuu syntyy alkuvaiheen hitaalla alikasvosvaiheella) ja tästä poikkeavat pakotettiin ruotuun tiukoilla pohjapinta-alan määräyksillä. Pohjapinta-ala on rinnankorkeudelta (130 cm) mitattujen puiden paksuuden mukaisen ympyrän pinta-ala hehtaarilla.

- Pohjapinta-ala suosi tasarakenteisia metsiä, se oli kuin tehty tehometsätalouden massan kasvatuksen tarpeisiin, sanoo Arvo Kettunen. Vielä viisi vuotta sitten eräs joutsalainen pariskunta haastettiin oikeuteen ja tuomittiin yksityismetsälain rikkomisesta perusteena puuston pohjapinta-ala, vaikka heidän yläharvennettu, luonnonmukaisesti hakattu metsänsä tuotti puuta (kuutioita) erittäin hyvin! Siellä vain oli tähän mielivaltaiseen tarkastelusapluunaan nähden liian vähän puita!

- Jos halusi järeää tukkimetsää pohjapinta-alat tippuivat helposti hoito-ohjeiden alle ja alettiin jo syyttää metsän vajaatuottoiseksi saattamisesta - jopa ns. metsän hävittämisestä. Näitä rajoja on onneksi reilusti tarkistettu ja lievennetty, mutta vieläkään eivät metsänhoitajat ymmärrä, kuinka harvassa puita tarvitaan, että ne saavuttaisivat 2,5 mm sädekasvun 7 m3 vuosikasvulla. Esim. 27 cm paksuja ja 20 m korkeita puita tarvitaan vain 250 kpl/ha, jolloin puustopääomalle saa hyvän tuoton ja alle kasvaa uusi metsä jo väkisin.

Arvo Kettunen on laatinut (Arvometsä-blogi) luonnonmukaisesta hakkuusta kiinnostuneille valmiit taulukot, joiden avulla he voivat harventaa metsiään niiden järeyttämiseksi niin, että pysytään pohjapinta-alojen määräysten rajoissa. Hän itse harventaa metsiään niin, että puissa säilyy 2 mm:n sädekasvu (=4 mm:n läpimittakasvu) ja alle alkaa syntyä uuden metsän alkua eli alikasvustoa. Tällä tahdilla metsään kertyy puuta 7 m3/ha vuodessa, mikä riittää hänelle – vaikka enempäänkin olisi mahdollisuuksia riuskemmalla harventamisella.


Tiedotteen laati ja virheistä vastaa Luoma.


Jaakko Luoma                                            Arvo Kettunen
040-752 9688                                              040-583 5484
luoma.jaakko@gmail.com                          arvokettunen47@gmail.com

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti